Boycott Trend Micro

This text was written before the European Parliament rejected the proposed software patent directive on 6 July 2005 and may be outdated. We will soon update it.

Patenttien arvonmenetys

Patenttien voima on määrässä, ei laadussa. Patenttisi ovat arvokkaimmillaan kun sinulla on niitä niin paljon, ettei kukaan pysty seuraamaan edes niiden olemassaoloa.
Se, että patentit myönnetään nerokkaille keksinnöille, on yleinen harhaluulo. Jopa "patenttimafia" myöntää, ettei patentteja enää haeta suurten läpimurtojen suojaksi. Se mitä tänään patentoidaan on pienen pieniä askelia. Esimerkiksi Siemensillä on 50 000 patenttia. Jokainen niistä ei millään voi olla loistava keksintö.

Patenttien hukkuminen määrään on kaikkia koskeva ongelma. Koko maailmassa on nyt noin neljä miljoonaa voimassa olevaa patenttia ja nykytahdilla haetaan vuosittain noin 700 000 uutta patenttia. Euroopan patenttitoimisto vastaanottaa vuosittain noin 150 000 hakemusta. Noista yli puolelle myönnetään patentti. Eniten kasvavat ohjelmistopatentit.


EPO:n (Euroopan patenttitoimisto)
patenttihakemusten määrät

Mitä enemmän patentteja, sitä enemmän ongelmia. Jos patenttien määrän kasvu johtuisi keksintöjen lisääntymisestä, isot numerot olisivat ehkä hyvä uutinen. Nyt ne näyttävät päinvastaista, EPO:n vaatimustaso patentin myöntämiseen on romahtanut. Ikävä kyllä jokainen myönnetty patentti on ase ja monet niistä ovat sellaisten yhtiöiden käsissä jotka eivät aio tehdä niillä mitään hyödyllistä.

Katso täältä miksi patentit muistuttavat kylmästä sodasta.



Leave a comment on our forum (external)
Apr. 2007: New Patent Proposals: Single EU patent law good for US giants, bad for small EU firms >>
Feb. 2007: EPLA contradicts EU law >>
Jan. 2007: EU Council Presidency - SME call for change in patent policy >>
Dec. 2006: NoSoftwarePatents.com - Forum available again >>
Dec. 2006: Commission's DG Internal Market achieves Worst Lobby Award >>
Dec. 2006: FFII President says current patent system not sustainable >>
Dec. 2006: McCreevy laments unpopular EPLA >>
Nov. 2006: Patent industry writes ICT task force report "on behalf of SMEs"
  >> FFII press release
  >> Techworld article
Nov. 2006: FFII announces the European Patent Conference (EUPACO): "Towards a New European Patent System" >>
Oct. 2006: European Parliament turns around EPLA resolution >>
Mar. 2006: Software patent critics respond to EU Commission's consultation paper on patent policy
  >> FFII press release
  >> Florian Mueller blog
Jan. 2006: EU software patents rear their ugly head again
  >> IDG article
  >> Euractiv article
  >> ZDNet article
Parliament says No to software patents >>
NoSoftwarePatents.com becomes an FFII platform
  >> Press Release
  >> ZDNet article
Creative Commons License 

  Català    Česky    Deutsch    Eesti    English    Ελληνικά    Español    Français    Italiano  
  Latviski    Lietuviškai    Magyar    Nederlands    Polski    Português    Suomi    Svenska