Ohjelmistopatentit aiheuttavat monia riskejä
ohjelmistotaloille ja niihin kohdistuviin
sijoituksiin: tarvitaan enemmän pääomaa,
osakkeiden arvo pienenee, ja pahimmillaan
menetetään kaikki.
Parhaat sijoitukset ohjelmistotaloihin ovat
onnistuneet tekijänoikeuden, ei patenttioikeuden vuoksi.
Sijoittajat tekivät omaisuuksia esimerkiksi
Microsoft:illa, SAPilla, Oracle:lla ja monilla
muilla yhtiöillä ennen kuin ohjelmistopatentteja
oli olemassa [USAssa on nykyään laillisia
ohjelmistopatentteja (suom.huom.)].
Kasvuyritykset pärjäävät parhaiten ympäristössä,
jossa on kilpailua. Patenttikartellien voimalla
tällaiset kilpailijat olisi ollut helppo nujertaa.
Huipputeknologian sijoittajille patenttijärjestelmä
on liian hidas.
Sijoitusyhtiöt etsivät sijoituskohteita muutamaksi vuodeksi.
Kun yhtiö hakee patenttia tänään, on sijoitusyhtiö jo
ehtinyt myydä osuutensa ennen kuin patenttitoimisto
pystyy myöntämään patentin.
Joillain muilla aloilla, esimerkiksi bioteknologiassa,
sijoitusyhtiöt katsovat, että firmalla pitää olla
patentteja jotta siihen edes sijoitettaisiin.
Ohjelmistopatenttien kohdalla tämä ei toimi.
Hankkimalla suojaavia patentteja ei aina voida
kuitenkaan suojautua ryöstöltä.
USAn liittovaltion kauppakomissio
Ohjelmistoalalla sijoitusten houkuttelevuus
perustuu suhteellisen pieneen pääomatarpeeseen.
Ohjelmistopatentit lisäisivät tarpeettomia kustannuksia ja
riskejä. Jopa sijoitusyhtiön turvissa olevalle aloittelevalle
firmalle eurooppalaisen patentin kustannus (noin 30 000 euroa)
on paljon rahaa, varsinkin kun patentteja pitäisi olla
paljon eikä vain yksi. Lisää taloudellisia resursseja
tarvitaan torjumaan muiden firmojen lukuisat yritykset
rahastaa patenteillaan. Patentin puolustaminen tulee helposti
maksamaan satoja tuhansia, ellei miljoonia.
Patenttihait, jotka elävät rahastamalla patenteilla,
hävittävät osakkeiden arvoa ja sitä kautta pienentävät
sijoittajien tuottoa-odotuksia.
Aina kun tuotteeton pikku kiristäjä tai sitten suuryritys,
kuten IBM tai Microsoft, kääntyy aloittelevan firman
kimppuun ja kerää osansa tuotosta, sijoituksen tuotto
pienenee. Tarvitaan vain muutama patenttihai, ja
hyvästä sijoituskohteesta on tullut firma, josta
pitää päästä eroon.
Pahimmassa tapauksessa koko ohjelmistoyhtiöön tehty
sijoitus menetetään patenttiongelmien vuoksi.
Kokonaisen ohjelmistotalon kaatamiseen tarvitaan vain yksi
ohjelmistopatentti. Jos patentti on joko laaja-alainen tai
kohdistuu ohjelmistotuotteen perusajatukseen, seurauksena
on, että tuotetta ei voida enää myydä. Jos alkava
ohjelmistotalo joutuu patenttiristiriitaan, joka
vaarantaa firman olemassaolon, asiakkaat ja kumppanit
häipyvät nopeasti. Tämän seurauksena sijoittajat
menettävät rahansa.
Luo lisää miksi ohjelmistopatentit lamauttavat kekseliöisyyden