"Vain todelliset erikoisuudet" -hämäys

Jotkut vähättelevät ohjelmistopatenttien aiheuttamaa huolestumista väittämällä, että vain suurimmat saavutukset tulisivat patentoitavuuden piiriin. Patenttijärjestelmän toimintaperiaatteen huomioon ottaen tämä ei kuitenkaan ole realistista.

Ei ole paljonkaan väliä mitä lainsäädäntö sanoo siitä, kuinka korkean tason keksinnöstä täytyy olla kysymys, jotta se voitaisiin patentoida. Tämä vaatimus voidaan selittää laissa mitä monisanaisimmin, eikä sillä siltikään ole vaikutusta. Maailmassa ei ole patenttilakia joka nimenomaisesti sallii “tyhjänpäiväiset patentit”. Silti kaikkialla myönnetään niitä. Kysymys ei ole lainsäädännöstä, vaan sen täytäntöönpanosta. Teoriassa ei missään koskaan myönnettäisi triviaaleja patentteja, ja eikä edes tekijänoikeuslaki suojaa kaikkea (ainoastaan sellaista joka sen ansaitsee).

Niin kauan kunnes aikaansaadaan perinpohjainen suunnanmuutos, eurooppalainen patenttijärjestelmä tuottaa matalan tason ideoihin perustuvia patentteja. Patentin hakijan toiveissa on aina mahdollisimman laajaan ja yleisluontoiseen ideaan perustuvan patentin saaminen. Mitä laajempi patentti, sitä voimakkaampi siitä tulee kilpailijoita vastaan ja suojelusrahaa kiristettäessä. Mitä korkeamman tason ideasta on kyse, sitä yksityiskohtaisempi se on, ja sitä vähemmän todennäköisesti kukaan huomaamattaan tulee sitä loukanneeksi. Niinpä taloudellisesti optimi taso patentoitavalle idealle on niin matala, että se juuri ja juuri täyttää patenteille asetetut minimivaatimukset. On lakimiesten tehtävä muotoilla kaikkein yksinkertaisimpiinkin ideoihin perustuvat patenttihakemukset niin monisanaisesti ja mahtipontisesti, että patenttiviranomaiset vakuuttuvat silloinkin kuin heidän ei pitäisi.

Vain patentteihin liittyvästä määrällisestä ajattelusta ja patentti-inflaatiosta luopuminen voi todella lisätä niiden laatua. Valtioiden ja yritysten on lopetettava innovatiivisten pyrkimystensä mittaamisen patenttien määrällä, jos halutaan saada aikaiseksi ilmasto jossa patenttitoimistot voivat keskittää tutkijoidensa resurssit patenttien laatuun niiden määrän sijasta. Euroopan patenttiviranomaista puhuttaessa myös sen käsittelypalkkioiden kautta tapahtuva itserahoitus olisi muutettava.

Jopa ei-triviaalit ohjelmistopatentit ovat Euroopan talouden kannalta kielteinen asia. Tunnetusti MP3-algoritmi musiikin pakkaukseen on merkittävä henkinen saavutus. Kuitenkin, edes se ei ansaitse patenttisuojaa, koska sen 20-vuotisen voimassaoloajan kuluessa joku muukin keksisi kyseisen formaatin. Yhteiskunnalle ei ole hyötyä patentin myöntämisestä sellaisille “keksinnöille”, jotka tulevat joka tapauksessa tehdyiksi.